Seeprat esikuvina

Butchers-69ers pelin päätuomari Mr. Rannan kuvaamana
samiranta.kuvat.fi

Kävipä hassusti eilisessä miesten pelissä, jossa poikani oli pallopoikana. Herra päätuomari tuli pelin jälkeen käymään kioskille ja kysyi pallopojan nimeä. Ensimmäinen ajatukseni tietenkin oli, että 12-vuotias poikani oli löytänyt taas italialaisen veren itsestään ja öykkäröinyt tuomareille. Onneksi valkolakki jatkoi nopeasti: "Haluan lisätä tuon pallopojan nimen pöytäkirjaan. Esimerkillistä toimintaa ja kohteliaskin vielä." Ensimmäinen merkintä vaahteraliigan pöytäkirjassa on kuin onkin siis positiivinen.
Halleluja!

Aloin miettiä raitapaitojen merkitystä esikuvina mukeloille. Meidän tapauksessamme perheenisä on kokenut jenkkifutiksenkin tuomari (ja olen itsekin lippalakissa pyörähtänyt), joten idoleista ei ehkä voi puhua. Kuitenkin tuomareilla on erittäin tärkeä roolinsa kentällä arvovaltaisina aikuisina. Tämän verran kannattaa ehkä oppia hierarkiastakin.

Vaikea laji tuomaroida

Jenkkifutiksessa on ehkä noin miljoona sääntöä (huomaa tarkkuuslaskenta), joita sovelletaan noin sadalla eri tavalla sarjasta riippuen. Ukolleni soitetaan toisinaan kesken peliä ja kysytään oikeaa ratkaisua tiettyyn tilanteeseen. Onkin aika kiinnostavaa, että peliä ei keskeytetä esitettyyn virhetilanteeseen, vaan tilanne katsotaan loppuun asti, tuomarit saattavat keskustella ja päätuomari voi tarvittaessa perua esitetyn virheen ilman sen suurempaa arvovaltatappiota. Sattuipa taannoisessa Porvoon pelissä niinkin, että jo ulos heitetty pelaaja pääsi takaisin kentälle, kun tuomaristo tarkasteli tilanteen uudelleen videolta puoliajalla. No harm done.

Junnuissa tuomarien taso korostuu hyvässä ja pahassa, kun osaavia tuomareita pienessä lajissa on vähän ja sääntösovelluksia paljon. Olen yrittänyt opettaa mukeloilleni, että se italialainen veri kannattaa pitää kiehumispisteen alapuolella. Toisinaan se on hankalaa, kun tällainen vähemmänkin kokenut katsoja ymmärtää tuomarien olevan vallan hakoteillä. Muksujen ei kuitenkaan pitäisi oppia urputtamaan vastaan.

Oho. Asioistahan voi keskustella.

Jos pelin jatkuminen virhetilanteessa on aika poikkeuksellista lajissa, niin sitä on myös valkkujen päästäminen kentälle muksujen kanssa. Molemmissa joukkueissa on omat valkkunsa, jotka kirjaimellisesti joskus asettelevat pelaajat omille paikoilleen ja antavat viime hetken vinkkejä vastustajan pelikuvioista. He saavat osallistua peliin keskustellen ja siten keskustella esimerkiksi tuomarien ja vastustajan valmentajan kanssa mahdollisista virhetilanteista.

Koska niitä sääntöjä ja niiden sovelluksia on niin paljon, tuomarit eivät voi aina olla oikeassa. Useimmiten valmentajat ovat yhtä mieltä tilanteista ja auttavat tuomaria oikeisiin päätöksiin. Kun on kyse junnuista, onkin tärkeää pelata reilua peliä ja myöntää omat virheensä. Pahinta on, jos kentällä kirmaava seepra on niin pahasti laitumella, ettei ymmärrä käyttää oikeuttaan keskustella muiden kentällä olevien aikuisten kanssa.

Valmentajakin on tuomari

Jenkkifutis on kontaktilaji, ja lapsilta pitää kitkeä pois etenkin ne vaarallisimmat rikkeet. Kukaan ei halua aiheuttaa niskavammaa tarttumalla kasvosuojukseen, vaan eipä sitä kenenkään lapsen pitäisi joutua pelkäämäänkään. Ei pidä myöskään vähätellä pienempiä uhitteluja, joilla saadaan aikaan turhia pelkotiloja lapsissa. Jos minä olisin valmentaja, en ainakaan haluaisi kuulla vastustajan nassikoiden pelkäävän "tuon tulevan aina kypärä edellä".

Murusemme osaavat arvostaa tuomareita, ainakin useimmiten ─ ainakin jos autamme heitä siihen. Vähintään yhtä paljon he kuitenkin oppivat omilta valmentajiltaan, jotka opettavat reilun pelin perusteet. Kyseessä on sittenkin turhanpäiväisen törmäilyn sijaan harvinaislaatuinen herrasmieslaji, jossa niin tuomareita kuin kanssakilpailijoita arvostetaan ja jopa kannustetaan.

Hani
Jefuäiti #17, #18 ja #20

Saako köyhän perheen lapsi urheilla?

Olin eilen mukana pitämässä kioskia, kun Butchers teurasti Roostersin (okei, no ainakin hellästi mestasi) Porvoon keskuskentällä. Kioskilla on jo paljon tunnusmerkkejä: edulliset hinnat, hervottoman suuret mokkapalat ja hedelmä-cocktailit. Tuote on siis kunnossa, jolloin myyntikin on hauskaa. Vaan nyt puhutaan rahasta.

100% lasten urheiluharrastuksen tukemiseen

Kioskin tuotto menee lyhentämättömänä vähävaraisten lasten ja nuorten urheiluharrastuksen tukemiseen. Viime vuonna Butchers keräsi kioskituotoilla ja Lions Clubin lahjoituksella 3000€ tähän tarkoitukseen. Rahastosta ei siis nyysi yksikään joukkue välistä, ei edustusjoukkue eikä junnujoukkue, vaan kaikki rahat käytetään vain ja ainoastaan vähävaraisten tukemiseen.

Iloinen Mr. Makkara katsojien palveluksessa

Summa on järkyttävän suuri. Tänä vuonna tukea oli jo kesäkuuhun mennessä jaettu 1400€. Iloitsen kuitenkin siitä, että tuki on löydetty ja yksikään lapsi ei jää taloudellisista syistä urheiluharrastuksen ulkopuolelle. Hienoa että niin Butchersin kuin muidenkin seurojen hallitukset panostavat vähävaraisten tukemiseen. Voipi olla, että asialla on kauaskantoisia vaikutuksia.

Rahahuolet eivät kuulu lapsille

Olen ennenkin kiittänyt Butchersia halvoista kausimaksuista. Joutuisin miettimään oman talouteni uudelleen, jos lapseni (kolmehan niitä oli) haluaisivat harrastaa kaikki potkupalloa, jossa pelkästään kuukausimaksu on 50€ kuukaudessa, tämä siis jäsen-, turnaus-, peliasu- sun muiden maksujen lisäksi. Meillä 300€ kausimaksu sisältää nämä ja jopa yöpymisen turnausmatkalla Oulussa. Pitänee tässä kohdin mainita myös reilu sisarale, joka myös rauhoittaa mieltäni.

Useimmilla meistä on välillä tilanteita, jolloin on rahallisesti tiukkaa. Omia lapsiani nyppii, kun en koskaan puhu heidän kanssaan rahasta. "Paljonko sä saat palkkaa? Kympin. Paljonko meidän talo maksoi? Kympin." -tyyppisiä keskusteluja käydään meillä ahkerasti. Rahantaju on tietysti asia erikseen, mutta rahahuolia ei pitäisi lasten potea.

Teen parhaani, jotta en syytä vanhinta lastani tämän astetta tyyriimmästä urheiluharrastuksesta jefun rinnalla. Kunhan kaikilla ei ole mitään oikeasti kalliita harrastuksia, me pärjäämme kyllä. Ja jos vaikka joskus emme pärjäisi, tiedän molempien seurojen tarjoavan hienotunteisesti apuaan.

Hani
Jefu-äiti #17, #18, #20